lauantai 8. syyskuuta 2012

Antti Helén veistos

Antti Helén Hiljaiset oma kuva
  Yllä oleva kivipää on näytteillä Imatran taidemuseossa. Kivipäitä on tehty kautta historian, kuuluisimmat ovat varmaan, moai-kivipatsaat RAPA NUI saarella.


Moai-kivipatsaat

  RAPA NUI, pinta-alaltaan 170 neliökilometrin suuruinen tuliperäinen, lähes puuton kohouma meressä, on maailman syrjäisin asuinpaikka. Koko saari on nykyään historiallinen muistomerkki, mikä osaksi johtuu sen moai-kivipatsaista. Ne ovat aikoinaan elinvoimaisena kukoistaneen yhteisön työtä.
Moai-patsaat on veistetty tuliperäisestä kivestä, ja jotkin niistä ovat hautautuneet niin syvälle maahan, että niistä näkyy vain jättimäinen pää. Toisista näkyvissä on myös vartalo, ja joillakin patsailla on yhä ylväästi päälaellaan kivinen pukao-lieriö. Selvä enemmistö lojuu keskeneräisenä louhoksilla tai siellä täällä ikivanhoilla teillä aivan kuin työntekijät olisivat yhtäkkiä heittäneet työvälineet käsistään ja lähteneet kävelemään. Pystyssä olevat patsaat seisovat joko yksinään tai jopa 15 patsaan riveissä, selkä aina merelle päin. Moai-patsaat ovat ymmärrettävistä syistä kiehtoneet jo kauan saarella käyneiden mieltä.
Viime vuosina tiedemiehet ovat alkaneet ymmärtää paitsi noiden kivihahmojen arvoitusta myös sitä, miksi se kukoistava kulttuuri, jonka tuotetta ne ovat, romahti.



Rapa Nui

 Vuonna1200–1500 Moai-hahmojen veistäminen on huipussaan. Rapa Nui käyttää valtavasti luonnonvaroja noiden patsaiden ja niiden seremoniallisten jalustojen rakentamiseen. Arkeologi Jo Anne Van Tilburg kirjoittaa: ”Rapa Nuin sosiaalinen rakenne kannusti voimakkaasti yhä useampien ja suurempien patsaiden valmistamiseen.” Hän jatkaa: ”Noin 800–1300 vuoden aikana veistettiin suunnilleen tuhat patsasta – – mikä on yksi patsas aina 7–9:ää ihmistä kohden silloin kun väestön arvellaan olleen suurimmillaan.”
Ilmeisesti patsaita ei palvottu, joskin niillä oli oma osansa hautajais- ja maanviljelyriiteissä. Niitä on ehkä pidetty henkien olinpaikkoina. Nähtävästi ne myös kuvastivat rakentajiensa voimaa, asemaa ja sukujuuria.


”Metsä ei kadonnut hetkessä vaan pikkuhiljaa vuosikymmenten aikana. – – Mahdolliset hitaasta metsätuhosta varoittavat äänet olisivat kilpistyneet veistäjien, virkamiesten ja päälliköiden omiin etuihin.” (Discover-tiedelehti.)
”Hinta, jonka he maksoivat valitsemastaan tavasta toteuttaa hengellisiä ja poliittisia näkemyksiään, oli saarimaailma, josta monessa suhteessa tuli pelkkä varjo entisestään.” (Easter Island—Archaeology, Ecology, and Culture.)
”Rapa Nuin tapahtumat näyttävät osoittavan, että hallitsematon kasvu ja ympäristön hyväksikäyttö yli sen sietorajan eivät ole ainoastaan teollistuneen maailman ominaispiirteitä, vaan ne kuuluvat ihmisluontoon.” (National Geographic.)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.