perjantai 25. toukokuuta 2012

Tiffany Lamput

Tiffany

Suomalaisissakin huutokaupoissa kaupataan usein Tiffany-lamppuja, jotka eivät kuitenkaan ole oikeita. 

Siksi pieni varoitus, suurin osa suomen antiikkiliikkeissä myytävänä olevista Tiffany-lampuista on uustuotantoa, tosin eivät hinnatkaan ole kuin 100-300€, mutta ole tarkkana, että et saa muovista tehtyä lamppua.

Pariisissa on nyt nähtävillä edustava otos 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun aidoista - ja kalliista - Tiffany-lampuista, jotka on suunnitellut maailmankuulun Tiffany-timanttiliikkeen perustajan poika.
Pariisissa esillä olevat aidot Tiffany-lamput ovat newyorkilaisen Louis Comfort Tiffanyn käsialaa. Hän oli maailmankuulun Tiffany-jalokiviliikkeen perustajan Charles Lewis Tiffanyn poika. Louis peri isältään taiteellisuuden ja bisnesvainun.
Hän innostui jo 1800-luvulla lasitaiteesta ja suunnitteli lamppujen lisäksi mm. loisteliaita lasimaalauksia. Louis C. Tiffanyn (1848–1933) ansioksi lasketaan lehtikuparin ottaminen käyttöön lasikappaleitten reunoilla, jolloin juotos on kapeampi kuin lyijyä käytettäessä ja lopputulos on vahvempi. Lehtimetalli on taipuisampaa ja sitä käytettiin yleisesti alkuperäisten Tiffany-lampunvarjostimien valmistuksessa. Vaikutteita hän sai matkoiltaan mm. japanilaisesta taiteesta, orientaalisista kuvioista ja islamilaisuudesta.
Tiffanylla valmistetut valaisimet ovat nykyään keräilyharvinaisuuksia ja saattavat maksaa jopa kymmeniä tuhansia euroja. Tiffany-lampun nimi on jo muodostunut yleisnimeksi tarkoittamaan hyvin monenlaisia ja monenlaatuisia lyijylasitekniikalla valmistettuja lamppuja  (Lähde MTV3 - AP)



Vuonna 1880 Tiffany patentoi metallinhohtoisen Favrile- lasin. Lasia käytettiin hänen lasimaalauksissaan ja myöhemmin myös maljakoissa. Favrile- laseilla oli merkittävä rooli myös hänen Tiffany-valaisin tuotannossaan. Parhaiten Tiffany tunnetaan valaisimistaan. Tiffany-nimeä käytetään yleisnimityksenä valaisimista, jotka on valmistettu samalla perinteisellä tekniikalla lasista kuin Tiffany aikoinaan teki.

Tiffany-varjostimien valmistuksessa käytetyn kuparifoliotekniikan kehitti mies nimeltä Sanford Bray.  Bray kehitti tekniikan työskennellessään lyijylasi-ikkunoiden kokoonpanijana lasistudiossa Bostonissa vuonna 1885. Bray hankki patentin keksinnölleen ja perusti pian sen jälkeen oman studion. Kaksi vuotta myöhemmin 1888 Tiffany-studiot osti Brayn yrityksen ja laajensi lyijylasin valmistustaan Bostoniin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.